Strategisen hyvinvoinnin tila Suomessa 2011 - tutkimus

 

Lataa tutkimusraportti

Strategisen hyvinvoinnin tila Suomessa 2011 -tutkimusraportti (PDF)

Taustaa

Vuosittain toteutettavan Strategisen hyvinvoinnin tila Suomessa -tutkimuksen tutkijatiimin muodostavat Excenta Oy:n tieteellinen johtaja Ossi Aura, Guy Ahonen, Johtaja, tiedolla vaikuttaminen, Työterveyslaitos sekä emeritus professori Juhani Ilmarinen.

Tutkimuksella selvitetään eri toimialojen yritysten ja julkisen sektorin työnantajien toimintoja henkilöstön hyvinvoinnin kehittämisessä sekä perehdytään hyvinvointiohjelmien tavoitteisiin, suunnittelumalleihin ja resursointiin yleisellä tasolla.

 

Tutkimus

Hyvinvoinnin johtaminen kehittynyt pienissä ja keskisuurissa organisaatioissa

Hyvinvoinnin johtamisen peruselementit, eli määritetyt sisällöt ja tavoitteet sekä niitä vastaavat mittarit olivat yleistyneet pienissä ja keskisuurissa organisaatioissa. Suuremmissa organisaatioissa tilanne oli jopa hieman heikentynyt. Hyvinvoinnin johtaminen oli yhteydessä hyvinvoinnin sisällyttämiseen moniin esimiestoiminnan ja henkilöstökehittämisen toimintoihin.

Työurien pidentämiseen panostaminen taantunut

Excenta Oy:n toteuttamassa tutkimuksessa selvitettiin jo toisen kerran työnantajien panostuksia työurien pidentämiseen. Yli 50 prosenttia työnantajien edustajista arvioi panostamisen työurien pidentämiseen olleen aktiivista esimiestyön parantamisen, työolosuhteiden kehittämisen, johtamisen kehittämisen ja osaamisen kehittämisen osalta. Tämä on kuitenkin lähes 10 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuoden 2010 tutkimuksessa. Tulos ennustaa työurien pidentämiseen tähtäävän toiminnan taantumista.

Strategisen hyvinvoinnin johtamisen indeksi oli 44 prosenttia

Strategisen hyvinvoinnin johtamisen ja kehittämisen taso oli 44 prosenttia parhaisiin käytäntöihin verrattuna. Tämä oli samaa tasoa kuin vuonna 2010. Kehittämistä on kaikilla osa-alueilla, erityisesti hyvinvoinnin tukemisessa esimiestyön ja henkilöstöhallinnon toimintojen kautta.

Strategisen hyvinvoinnin tila Suomessa -tutkimus tehtiin yhteisyössä Työterveyslaitoksen kanssa. Vuonna 2011 tutkimukseen vastasi 368 organisaatiota seitsemältä eri toimialalta.